Liperi (Levisticum officinale), joka tunnetaan myös kansanomaisella nimellä Lipstikka, on sarjakukkaisiin kuuluva maustekasvi. Se kasvaa 100–250 cm korkeaksi. Kukinta-aika on heinä- tai elokuussa, kasvi kukkii keltaisin, Karhunputkea muistuttavin kukinnoin. Sen kukat ovat syötäviä.
Liperi on kotoisin Länsi-Aasiasta, ehkä Persiasta, mutta sitä on kasvanut Euroopassa jo antiikin ajoista lähtien. Sitä on kasvatettu myös Suomessa vanhastaan kotipuutarhoissa, ja se esiintyy edelleen satunnaisesti viljelyjäänteenä vanhan asutuksen piirissä.
Se on vaatimaton ja monivuotinen kasvi, mutta kasvumaa ei saa olla liian kosteaa. Lipstikan lehdet korjataan ennen kukintaa. Lehdet kuivataan ilman varsia pyyhkeen päällä kuivassa paikassa.
Kreikkalaiset ja roomalaiset käyttivät Liperiä lääkinnällisiin tarkoituksiin ja tiettävästi myös deodoranttina. Kasvin varret voi syödä vihanneksena, mutta usein sitä käytetään kuitenkin mausteena. Erityisen suosittu se on erilaisten liemien maustamisessa, koska siinä on lihaisa maku. Jauhettua Liperin juurta on käytetty myös pippurin korvikkeena.
Liperi kuului niiden 90 yrtin joukkoon, joita Kaarle Suuri määräsi viljelemään hallitsemissaan maissa.
Liperi on ollut 1700-luvulla yksi Suomen suosituimpia lääkekasveja. Rohtona käytetään Liperin juuria ja lehtiä. Niissä on haihtuvaa öljyä, joka sisältää kasville tyypillisen tuoksun antavaa n-butyyliftalidia. Kumariini ja umbelliferoni vaikuttavat virtsaneritystä lisäävästi sekä kouristuksia laukaisevasti.
Liperin siementen pureskelu auttaa ruuansulatus- ja ilmavaivoihin. Liperi vaikuttaa myös ruokahalua parantavasti ja yskänärsytystä vähentävästi.
Eläimillä liperiä on käytetty rohtona ajettumiin ja utareiden hoitoon. Sitä myös syötettiin lehmille parantamaan maidon makua ja hidastamaan sen happanemista.
Liperi kansanperinteessä
Suurikokoista liperiä on kasvatettu porraspielessä, missä sen on uskottu pitävän niin noidat, käärmeet kuin sammakot loitolla. Näin oli erityisesti Ruotsin puolella. Kansanlääkinnässä Liperin eli Lipstikan juurta on käytetty ihmisille katarrilääkkeenä, vesipöhössä ja kuukautisten puuttuessa. Lipstikkakääreillä puolestaan on paranneltu särkeviä jäseniä. Kasvin kaikkia osia on käytetty myös tekemään nautaeläimet kiimaisiksi.
Nimi lipstikka on ilmeisesti johdos saksalaisesta nimestä ”Liebstöckel”, joka viittaa kasvin käyttöön lemmenjuomien ainesosana. Latinankielinen sukunimi Levisticum tulee latinan sanasta ”levare”, parantaa, ja lajinimi officinalis tarkoittaa lääkkeenä käytettyä. Luostareissa Liperiä viljeltiin paitsi rohdoksena myös tuholaisten karkottamiseksi. Pohjoismaissa Liperiä talon ympärille pitämään luteet ja rotat loitolla.
Hyvä kasvi siis pitämään kaikenlaiset pahat henget ja iljetykset poissa pihapiiristä. Uskomukseen lienee syynä vahva tuoksu ja kasvista erittyvät haihtuvat öljyt.
Käyttö ravintona
Liperi maistuu vahvasti selleriltä, mutta lisäksi voi aistia palsternakan, purjon ja persiljankin aromia. Liperi sopii keittojen, kastikkeiden, patojen, muhennosten, riisi- ja makaroniruokien maustamiseen. Kasvisruuissa Liperi sopii lantun, kaalien, kurpitsan ja perunan mausteeksi sekä juustoihin ja leipiin. Liperi lisätään ruokiin kypsentämisen alkuvaiheessa. Kuivaaminen miedontaa huomattavasti Liperin makua, mikä voidaan katsoa olevan vain eduksi sen käytölle. Nuoria juuri puhjenneita versoja voi keväällä silputa salaattien joukkoon, mutta muutoin kasvi ei juurikaan sovi tuoreena suurin määrin käytettäväksi voimakkaan makunsa takia. Saksankielisillä alueilla Liperi arvostetaan korkealle, ja siitä käytetäänkin lihaliemikäyttöön viittaavaa nimeä Maggikraut. Liperi on lihaliemikuutioiden alkuperäinen mauste. Liperin lehdet ja varsinkin juuri sopivat alkoholijuomien maustamiseen. Juurta on ennen käytetty jauhettuna pippurin asemesta. Lehtiruoteja on käytetty valkaistuna lehtisellerin tapaan.
https://www.soppa365.fi/reseptit/et-lehti/kasvisruuat-keitot/lipstikkakeitto
Lipstikka ruoanlaitossa
Lipstikan kaikki osat ovat syötäväksi kelpaavia. Lehdet käytetään mausteena tuoreena tai kuivattuna, varret voi käyttää vihannesten tapaan ja juurtakin voi kuivattaa ja jauhaa pippurin korvikkeeksi.
Lipstikan avulla suolan määrää ruoassa voidaan vähentää.
Lipstikan aromikkaat kukatkin ovat syötäviä. Kukkia voi ripotella keittojen ja muiden ruokien päälle juuri ennen tarjoilua. Kukat sopivat myös salaattien tai voileipäkakun koristeluun.
Jos Lipstikka ei ole entuudestaan tuttu, lisää sitä ruokaan aluksi varovasti. Se on voimakkaan makuinen yrtti ja jo yksi lehden pala riittää maustamaan kastikkeen, munakkaan tai pataruoan.
Litran keittoon riittää kahvikupillinen silputtuja tuoreita lehtiä. Liperi lisätään lämpimiin ruokiin jo kypsennyksen alkuvaiheessa, toisin kuin monet muut yrtit.
Tuoreita lehtiä voi käyttää myös pinaatin tapaan. Salaatteihin lipstikan tuoreet lehdet tuovat ytyä.
Liperi käy hyvin munakkaisiin, riisi- ja makaroniruokiin, keitetyn kalan tai lihan kanssa sekä salaatinkastikkeisiin, maustevoihin ja yrttisekoituksiin.
Lipstikan kuivattujen lehtien maku on tuoretta voimakkaampi. Kuivattu lehtisilppua voi käyttää esimerkiksi leivän päällä levitteen mausteena. Testatkaa voi-öljysekoitus, johon Lipstikan lehtiä pieneksi silputtuna.
Kotipuutarhassa yksi ainoa kasvi riittää tyydyttämään tavallisen perheen tarpeen jopa vuosikymmeniksi.
Viljelyedellytykset
Liperi viihtyy ravinteikkaassa, kosteassa, kuohkeassa, kalkkipitoisessa ja syvämultaisessa kasvualustassa mielellään puolivarjossa. Jos paikka on liian aurinkoinen, lehdet kellastuvat ja kasvu lakkaa. Liperi on erittäin kylmänkestävä. Juuri- ja lehtisatoa varten kasvit viljellään eri lohkoissa. Peruslannoituksen on oltava voimakas eli kompostia 4–5 kg/ m². Liperi kuuluu nitraatteja kerääviin kasveihin.
Lisäys
Liperiä lisätään siemenistä tai vanhoja taimia jakamalla. Kotipuutarhaan saa satoa antavaa Liperiä nopeimmin pyytämällä joltakulta pientä osaa juurakosta. Liperin siementen itäminen ja kasvuun lähtö on hidasta. Laajemmilla viljelmillä siemenkylvö ja taimikasvatus on paras vaihtoehto.
Hoito
Vastaistutettuina taimet tarvitsevat kastelua, mutta eivät juurikaan myöhemmin. Eloperäiset katteet ovat hyviä kosteuden tasaajia. Ensimmäisenä viljelyvuonna rikkaruohot torjutaan liekittämällä, harauksilla ja multaamalla. Taimet on hyvä mullata, kun ne ovat yli 20 cm:n korkuisia. Lehtisatoa varten tuotetusta liperistä poistetaan kukkavarret. Vanhat kuivuneet varret nyhdetään pois keväisin, jotta ne eivät alentaisi sadon laatua. Lisälannoituksena tarvitaan keväisin kompostia 2–3 kg/ m². Siemensatoa tuottavat emokasvit voi olla tarpeen peittää harsolla siemeniä vioittavien luteiden torjumiseksi.
Sadonkorjuu ja käsittely
Ensimmäisenä vuonna saadaan vain yksi sato. Toisesta kasvuvuodesta lähtien, jolloin juuristo on jo kunnolla kehittynyt, lehdet voidaan korjata 2–4 kertaa kesässä 10–15 cm:n korkeudelta. Ensimmäinen sato saadaan jo touko-kesäkuussa, kun kasvit ovat 30–40 cm:n korkuisia. Lehtien leikkaaminen rehevöittää kasvia. Jos juuria ei korjata, kasvustoa voi pitää samalla paikalla niin kauan, kun rikkaruohot pystytään pitämään kurissa.
Kaupallisessa viljelyssä Liperiä kasvatetaan samalla paikalla 3–5 vuotta, ja juuret korjataan yleensä kolmantena tai neljäntenä vuonna. Viimeisenä viljelyvuonna lehtisatoa ei korjata, mutta siemensato saadaan talteen ennen juurten nostoa. Keruu tehdään käsin tai poimurilla. Paras kylvösiemen saadaan päävarren kukinnoista käsin keruulla. Liperi on syväjuurinen kasvi, joten juurten nosto lapiolla on työlästä. Suuremmat alat kannattaa nostaa korjuukoneella. Juuret pestään, viipaloidaan ja kuivataan +35–40 °C:ssa. Lehdet myydään tuoreina, tai ne kuivataan nopeasti +35 °C:ssa. Varsineen leikatut lehdet säilyvät 2–4 viikkoa 1–4 °C:ssa.
Lähteet:
Bertalan Galambosi: Mauste- ja rohdosyrttien luonnonmukainen viljely. Helsinki 1995.
Seija Hälvä: Mausteita omasta maasta. Rauma 1986.
Ulla Lehtonen: Ullan maustekasvimaa. Keuruu 1989.
Veli-Matti Lääperi: Rohdos- ja maustekasvit, Tuotannollisen luonnonmukaisen viljelyn ohjekirja. Porvoo 1995.
Ursula Pelttari: Ryytimaa. Juva 1995.
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/lipstikan-kasvatus
Erik Bruun ja Budde Christensen: Anis ja Iisoppi. Vanhoja lääkekasveja. WSOY 1999. Anna-Liisa Enkovaara: Lääkekasvit & Rohdostuotteet. WSOY 2002.
