Matkapuhelin

045-1379 317

Sähköpostiosoite

info@annenevantausta.fi

Avoinna

Varausten mukaan

Nova Scotialaisen Henry How’n (1828–1879), mukaan nimensä vuonna 1868 saanut kidejärjestelmältään monokliininen ja huokoinen mineraali. How oli kanadalainen apteekkari, geologi ja mineralogi, joka löysi Howliitti esiintymän läheltä Windsoria (Nova Scotia) vuonna 1868. 

Howliitin energia on rauhoittavaa, harmoniaa tuovaa ja lempeää. Se lievittää hyvin kaikenlaista stressiä, sekä ahdistusta, sekä tuo kantajalleen avoimuutta.

Valkoinen Howliitti on rauhoittuneen ja kiitollisen mielen symboli, sitä kutsutaan rauhan ja tyyneyden mestariksi. Mustat juovat kivessä kuvaavat mielen liikettä eli ajatuksia. Fyysinen maailma menettää merkityksensä ja voimme keskittyä enemmän sisäiseen maailmaan, joka määrittää kuka Minä olen. Kivi auttaa meitä siis rauhoittamaan mielen, jolloin myös ulkoinen maailma näyttää rauhallisemmalta.

Howliitti vahvistaa itsevarmuutta ja auttaa näkemään vahvemmin mitä lahjoja sisimmällä on annettavana. Se rohkaisee myös ilmaisemaan omia tunteita ja ajatuksia selkeästi ja rehellisesti.

Howliitti vahvistaa muistia ja auttaa oppimisessa ja asioiden omaksumisessa. Se auttaa elämään tässä hetkessä ja luottamaan tulevaan kärsivällisesti. Fyysisellä tasolla Howliitin sanotaan vahvistavan hampaita ja luustoa.

Howliitin lempeä energia tuo rauhaa ja harmoniaa kantajansa elämään, lievittäen stressiä ja ahdistusta. Howliitti sopii hyvin makuuhuonekiveksi, se auttaa rentoutumaan ja rauhoittaa aktiivista mieltä ennen nukkumaanmenoa. Howliitti tarjoaa eläväisiä, miellyttäviä unia ja auttaa ymmärtämään unien kautta saatavaa johdatusta.

 Howliitti auttaa yhteyteen henkioppaiden ja enkelten kanssa, ja otsachakralla pidettynä se voi johdattaa menneiden elämien tapahtumiin.

Howliitti muistuttaa meitä omasta voimastamme ja kehottaa käyttämään, kanavoimaan ja hyödyntämään tätä energiaa yksilölliseen itseparantumiseen. Se on kivi, joka janoaa tietoa kaikilla elämänalueilla, erityisesti hengellisen tiedon suhteen. Tämän vuoksi se on erityisesti meditaation harjoittajien ja syvempää yhteyttä korkeampaan itseensä etsivien suosiossa.

Howliittikiveä värjätään koruiksi ja koriste-esineiksi turkoosina.

Säilytys: Säilytä Howlite erillään muista jalokivistä ja kovimmista materiaaleista naarmuuntumisen estämiseksi.

Puhdistus: Howlite voidaan puhdistaa pehmeällä, kuivalla liinalla. Käytä tarvittaessa liinaa lämpimällä saippuavedellä. Huuhtele huolellisesti varmistaaksesi, ettei saippuajäämiä jää. Vältä vedessä liottamista.

Ei suoraan auringonpaisteeseen pitkäksi aikaa. Lämpö aiheuttaa kiven murentumista.

             Astrologisesti: kalat, kaksoset, neitsyt, jousimies.

Erityisesti Kaksoset ja Ilmaelementti mainitaan sekä kruunuchakra ja yhteys kaikkiin chakroihin.

https://www.kuukorento.fi/fi/tuote/18277809-riipus-drop-howliitti-turkoosi-vrjtty-2415mm

https://aurinkoa.fi/aito-kivi-hiottu-varjatty-turkoosi-howliitti

Howliittia voit ostaa Mairen Putiikista, mm. Fiilistapahtumien yhteydessä Turussa ja Lumikristallin kivikaupasta Betaniankatu 1 c Martin kaupunginosasta Turussa.

https://www.lumikristalli.fi/kivipuoti

Kiinalainen lääketiede

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *