Matkapuhelin

045-1379 317

Sähköpostiosoite

info@annenevantausta.fi

Avoinna

Varausten mukaan

Aliisa/Alice

Aliisan/Alicen tarinan aloitan syksystä 2005. Tuolloin opiskelin tietoisesti ensimmäistä koulutusta henkisellä alueella ja kyse oli Enkelienergiahoitajan koulutuksesta Paimion kansanopistossa koko syksyn ajan. Siellä tutustuin ensimmäistä kertaa aiheeseen edelliset elämät. En ollut koskaan kuullutkaan sellaisista, saati itse saanut niistä kokemuksia. Aliisa tai Alice ei noussut nimenä esiin siellä, vaan myöhemmin.

Kävimme mielikuvamatkoilla päivittäin eli teimme reissuja meditaatiossa. Yhdessä näin itseni (näin koin) kävelevän soratietä pitkin kesäisessä maisemassa ja matkani päämäärä oli tietty talo tuon tien loppupäässä. Alue oli parempiosaisten asuinaluetta, sillä rakennukset olivat hyväkuntoisia ja isoja kivitaloja suurten puistomaisten pihojen ympäröiminä ja aitojen takana. Minunkin saavuttuani kohteeseeni, tuli kolkuttaa korkean takorautaisen portin ”soittokelloa”, jolloin portti aukaistiin. Kuka avasi, en nähnyt, mutta matkani kulki suoraa hyvin hoidettua kulkuväylää kohti talon pääovea. Samassa ovi aukesi ja ulos astui tumma, nuori, hoikka mies ja lähti rientämään minua kohti. Huomasin, että hänellä oli käsissään isohko korurasia ja pian hän olikin jo edessäni ja avasi rasian. Siinä lepäsi silkkipedillä suuri arvokas kaulakääty, jota katsoin tarkasti.

Korun keskellä oli suuri punainen rubiini, siitä molemmin puolin ylöspäin oli kaksi rubiinia ja näiden päällä taas rubiinit, joten koru oli kuin kolmion muotoinen ja muuten kultaa. Hengähdin syvään ja sanoin, etten voi ottaa vastaan näin arvokasta lahjaa, mutta mies laittoi sormen huultensa eteen merkiksi sshhh, ja laittoi tuon korun kaulaani. Näkyni päättyi tähän.

Muutama aika myöhemmin olin jälleen mielikuvamatkalla ja nyt löysin itseni suuresta kirkosta. Vasemmalla ylhäällä lähes katon rajassa huomasin Tiffanylasista tehdyn monivärisen ikkunan ja samoin totesin seisovani alttarin edessä, jonka päällä oli valkoisia isoja kynttilöitä, tuollaisia metrin korkeita ja paksuja. Takahuoneesta astui esiin mies, joka oli puettu juhlaviin asuihin, pitkään viittaan ja päähineeseen. Kultaa ja värejä löytyi asusteista ja katsoin häntä, havaitsin hänen olevan jo melko iäkäs ja kasvot olivat uurteiset, mutta silmät kirkkaat ja koko olemus arvokas. Hän alkoi sytyttämään alttarilla olevia kynttilöitä ja samassa sieltä korkealta ikkunasta pyrähti sisälle valkoinen kyyhkynen, jolla oli nokassaan punainen kaunis ruusu ja kyyhkynen kaarteli alttarilla. Samassa huomioin, että olin pukeutunut morsiuspukuun, joka oli kaunista valkeaa pitsimäistä kangasta, ohut kultainen vyö ja kullan väriset matalakantaiset sandaletit jaloissani. Hiuksissani oli valkoisia kirsikan kukkia, näin sen ymmärsin. Sitten äkkiä vaistosin takanani olevan jonkun ja käännyin vilkaisemaan. No olihan siellä, muttei isoa väkijoukkoa, vain muutamia ihmisiä molemmin puolin kirkon keskikäytävää -he olivat tulleet todistamaan vihkimistilaisuuttani. Sitten kuului pieni kohahdus ja kirkon ovi avautui ja sisään astui sulhaseni. Tunnistin hänet jo kauempaakin, sillä olin kihlautunut hänen kanssaan, mutta emme tunteneet vielä kovin hyvin toisiamme. Tämän kaiken ymmärsin siinä samalla, kun katselin hänen tulevan minun rinnalleni. Meidät vihittiin jonkin kaavan mukaan ja käännyimme poistumaan. Ihmiset seisoivat molemmin puolin käytävää ja heittelivät kirsikan kukkia päällemme ja eteemme. Olin hyvin onnellinen, mutta myös levollinen. Näky päättyi tähän jatkuakseen myöhemmin…

Jälleen meidät johdateltiin käyskentelemään ruusutarhassa. Minun tarhani ruusut olivat korkeita ja voimakkaan vaaleanpunaisia. Osa ruusuista oli kukassa, osa nupullaan. Huikean kauniita jokainen. Askeleeni veivät minut yhden juuri aukeamassa olevan ruusun luokse ja kumarruin nuuhkaisemaan kukkaa. Silloin huomasin, että ruusun kukan sisällä oli kaunis sydämen muotoinen koru ketjun varassa, ehkä medaljongi. Otin sen varoen käteeni ja katselin korua. Sitä reunusti pienen pienet jalokivet ja aivan oikein – tuntui siinä löytyvän saranat eli jotain oli vielä sisällä medaljongissa. Samassa sanottiin, että huomaatte ruusun, jonka sisään on kätkettynä teille jokin lahja. Älkää avatko sitä vielä, vaan joskus myöhemmin, kun olette rauhassa ja on omaa aikaa…

Kurssilla oli mukana eräs nainen, joka harrasti kivihoitojen tekemistä ja tarjosi pientä maksua vastaan sellaista meille muille. Varasin ajan koulupäivän jälkeen hänen huoneeseensa vastaanotolle ihan mielenkiinnosta asiaa kohtaan. Makasin vaatteet päällä vuoteella selin ja hän asetteli erilaisia kiviä aikasmoisen määrän ympärilleni ja muutaman kehoni päälle ja rauhallista musiikkia soimaan taustalle. Minun on hyvin helppoa vaipua syvään meditatiiviseen tilaan, kuten nytkin. Näin itseni nuorena naisena luistelemassa ja tehden piruetteja jossain talvipuutarhassa, kun todellisuudessa en taida pysyä luistimilla edes pystyssä – mutta kuten kaikki tietävät: unessa on kaikki mahdollista ja myös tässä tapauksessa. Sitten aikani luisteltuani muistin, että nyt voisi olla hyvä hetki palauttaa itseni sen medaljongin katsomiseen, onko se sellainen. Täytyy sanoa, että onneksi olin pitkälläni sängyllä, koska olisin voinut kaatua siitä tavallaan myös järkytyksestä, jonka koin saatuani medaljongin auki. Sen sisältä paljastui minun ja tuon mieheni vihkikuva! Mies oli hyvin tumma, selvästi ulkomaalainen, kauniit kasvonpiirteet ja ruskeat silmät. Itse näin itseni välillä tummahiuksisena, välillä vaaleanruskeat hiukset, mutta siniset silmät ja hoikka varsi. En puhunut tästä kenellekään ja siksi se mitä tapahtui kuukausia jälkeenpäin yllätti minut täysin, enkä ole kykenevä vastausta löytämään siihen tänäänkään….

Enkelienergiahoitajan koulutus päättyi ja aloin opiskella spiritualistien koulutuksia, joista ensin pitää käydä johdantokurssi ja samalla olisi toivottavaa osallistua piirityöskentelyyn, jonka tarkoitus on edesauttaa asioiden harjoittelua ja vahvistamista. Silloin piiri-ilta oli minun luonani ja harjoittelimme vesiluentaa. Asuin nuorimman tyttäreni kanssa ja hän oli tuolloin yläasteikäinen nippa nappa. Hän tuli huoneestaan katsomaan mitä teimme ja halusi myös saada kokeilla asiaa. Hän kanavoi minulle tuon entisen elämäni, josta en ollut todellakaan kertonut yhtään mitään, enkä kirjoittanut mitään, mitä hän olisi voinut lukea. Hän kuvaili täydellisesti tuon samaisen punaisen rubiinikorun ja mieheni ulkonäön, paitsi kertoi mieheni olleen turkkilainen ja hyvin varakas. Minä olin Aliisa tai Alice nimeltäni, vaalea, siniset silmät, ikäni 27 tai 28 vuotta. Minulla oli kalliit ja hienot vaatteet ylläni, jokin valkoinen turkisviitta harteillani ja pitkävartiset hansikkaat kädessä ja istuin ison mustan auton takapenkillä, jonka kuljettaja oli viemässä minua mieheni luokse. Tiedossa oli uuden hotellin avajaiset. Olin kuulemma ruotsalaista syntyperää ja maa oli jokin Euroopan maa, jossa tuolloin elimme. Sitten tyttäreni kauhistui, kun hän kuvaili miten pommi osui kohdalle juuri, kun auto kaarsi hotellin ovien eteen ja me kaikki kuolimme tässä yhteydessä. Olen edelleen ihmeissäni, mistä hän osasi kanavoida tuon samaisen elämän minulle ja noin tarkasti -minä en itse ollut saanut itselleni edes etunimeä! Tyttäreni kävi myöhemmin parin vuoden ajan näitä spiritualistien koulutuksia, mutta ei ole jatkanut tällä tiellä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *