Matkapuhelin

045-1379 317

Sähköpostiosoite

info@annenevantausta.fi

Avoinna

Varausten mukaan

Kiitos kaikille, jotka olitte jollain tavalla osallisena tänään 1.10. Syysfiilis-2023 tapahtumassa.

Meillä oli arvauskilpailu, johon osallistuminen oli kiitettävää. Suuri osa arvasi paljon yläkanttiin ja jotkut, kuten itsekin, arvasi alakanttiin. Vaikea tehtävä siis, mutta saimme kaksi henkilöä, joille lähtee palkinto.

Oikea luku oli 108 kpl. 

Hyvää syksyä vielä kaikille, t. Anne ja Tarja Helena sekä Sakke lipunmyynnistä.

Jo 14.kerran henkinen hyvinvointitapahtuma Turussa. Sunnuntaina 1.10.23  klo 11 -17  sisäänpääsy aikuiselta 3 €, tervetuloa fiilispäivään kanssamme!

Meillä on 29 näytteilleasettajapaikkaa ja yläkerran ryhmätilassa ohjelmaa 5 erilaisen workshopin muodossa. Niihin on kaikkiin erikseen 10 € oviraha käteismaksuna ja toivotaan paikkavarausta etukäteen tekstiviestinä numeroon 045 1379 317. Viestiksi oma nimi ja workshopin nimi. Vaihtoehdot: meediotilaisuus, puhetta intuitiosta, akupisteitä itsehoitoon, suojelusenkeli tai konstellaatio tutuksi.

 Näytteilleasettajilla voi olla arvontaa omalla paikallaan. Varaudu käteisellä, osalle voi maksaa Mobile Payllä tai pankkikortilla.

Paikalle pääsee myös bussilla, linja 2, pysäkki Karjakuja, aivan T-Talon edessä.

P-paikkoja löytyy pihasta ja lähiympäristöstä. 

Tapahtumaan on aikuiselta 3 € sisäänpääsymaksu käteismaksuna. 

Samalla saa halutessaan jättää oman arvauksensa kilpailuun. Kysymys kuuluu: Montako pääsylippua tapahtumaan myytiin klo 10.30 -16.15 välisenä aikana? 

Jätä oma nimi ja puhelinnumero sekä oma arvauksesi koriin lipunmyynnin yhteydessä.

Palkinto lähimmäksi oikein arvanneelle on lippu.fi palvelun lahjakortti 40 € ja useiden samoin veikanneiden kesken arvotaan tuo seuraavana päivänä. Muille onnekkaille elokuvalippu. 

Tähän voivat osallistua pääsylipun lunastaneet, näytteilleasettajat sekä talon henkilökunta.

Talossa palvelee kahvio koko aukiolon ajan.

Maksu vain käteismaksuna.

Gluteenitonta, laktoositonta, suolaista ja makeaa. 

Keitettyjä kananmunia voi ostaa erikseen.

Kasvissosekeittoa leivän kera.

Kahvia, teetä, kaakaota, marjamehua.

myös teetä ja mehua

Tässä emännältä saatu hinnasto:

Kahvikupponen 1,- isompi 2,-

Tee 1,-

Kaakao 1,20

Juoma 1,-

Leivonnaiset suolaiset/makeat   3,-

Sämpylä 3,-

Kananmuna 0.50

Keittolounas(keitto,leipä, levite) 7,-

Mahdollisesti jotain lisääkin… Gluteenitonta ja laktoositonta on saatavana.

Yläkerran ryhmätilassa on tarjolla erikseen 5 workshopia, joihin jokaiseen oma sisäänpääsymaksu käteismaksuna 10 €. Jotta workshop toteutuu tarvitaan ennakkoilmoittautuminen p. 045 1379 317 tekstiviestillä. Oma nimi ja workshop, johon osallistuu. Kiitos. 

Yläkerran tilassa workshop klo 13.30 -14.15
”Akupisteitä itsehoitoon” ja samalla kerron juuri alkaneesta lyhytkurssista teemaan liittyen. Vetäjä Anne Nevantausta.
Etsitään kehosta muutama tehokas hoitopiste ja kerron mihin asioihin niillä on vaikutusta. Lopuksi otetaan vielä pistesarja edistämään oman elämäntehtävän avautumista.
Käteismaksu 10 € ja mieluiten ilmoittautuminen etukäteen numeroon 045 1379 317 tekstiviestillä tiedoksi oma nimi ja akupisteet.
 
Merja Mäenpään myyntipöydästä salin keskiosasta löydät lahjakortteja, joilla voit varata ajan edullisesti 3 eri vaihtoehtoiseen hoitoon luonani linja-autoaseman vieressä Brahenkadun tilassa.
Hoidot lahjakortilla: korva-akupunktio 33 €, kiinalainen jalkojen hieronta 1h/44 € ja enkelienergiahoito 1h/ 55€.
Lahjakortti on voimassa 29.12. 23 asti.
Maksu käteinen / MobilePay
Yläkerran tilassa voit osallistua workshopiin klo 14.30 -15.15
”Tapaaminen oman suojelusenkelin kanssa”.
Ensin keskustellaan siitä millaisia apujoukkoja meillä on henkisillä tasoilla, kommentteja. Lopuksi tehdään ohjattu matka tapaamaan omaa suojelusenkeliä, joka voi olla jo entuudestaan tuttu.
Vetäjä on Anne Nevantausta.
Ilmoittaudu 10 € käteismaksuna workshopiin tekstiviestillä p. 045 1379 317 ja tiedoksi oma nimi ja enkeli.
Tilaan mahtuu rajoitettu määrä osallistujia. Tervetuloa.

Salissa Merja Mäenpää myy pöydässä valmistamiani koruja ja riipuksia, joista tässä kuvat enkeliriipuksista. Maksu käteinen/ Mobile Pay

 

Yläkerran tilassa klo 15.30 -16.45 Konstellaatio tutuksi, Tarja Helena Lindholm
Oletko kiinnostunut tutustumaan tai kuulemaan lisää systeemisistä konstellaatioista ja sen voimasta?
Tämä lyhyt workshop tarjoaa sinulle mahdollisuuden tutustua tähän syvälliseen menetelmään, joka voi auttaa sinua ymmärtämään ja ratkaisemaan erilaisia elämäntilanteita ja haasteita.
Workshopissa:
– Kerron lyhyesti Systeemisestä konstellaatiosta ja sen perusteista.
– Saat mahdollisuuden osallistua lyhyeen käytännön harjoitukseen.
– Voit jakaa omia kokemuksiasi ja oppia muiden tarinoista.
– Kokenut kouluttajamme johdattaa sinut systeemisten konstellaatioiden maailmaan.
Tämä workshop tarjoaa sinulle arvokkaan tilaisuuden saada pienen kokemuksen systeemisistä konstellaatioista.
Hinta 10 € / hlö, käteismaksu tai Mobile Payllä.
Ilmoittaudu mukaan pian, sillä paikkoja on rajoitetusti.
Ilmoittaudu etukäteen viim. la 30.9.23 mennessä :
valkeavarjo.healings@gmail.com tai
kevatfiilis1@gmail.com tai p. 045 1379 317 tekstiviestillä, oma nimi ja ”Konstellaatio”.
 
SALISSA PAIKKA NRO 1
Testaa tänään kehosi vitamiinitasapaino erikoishintaan.
Saat tietää, onko kehossasi riittävästi tarvittavia ravintoaineita.
Testi on kivuton ja veretön ja tulokset saat heti mukaasi.
Asyra- mittauksesta käy ilmi poikkeamat ja häiriötilanteet. Aikaa varataan 20 min / testi. Vain käteismaksu 25 €.
Ravintoterapeutti Leena Sipilä 040-523 2387
Myös tuotemyyntiä.
SALISSA PAIKKA NRO 2
”Hoitohuone Tuula Mäenpää tarjoaa sinulle messuilla aromaattisen energiahieronnan jaloille näytehoitona 20min/20€.
Sekä mukanani tuon messuille yksilölliset,intuitiivisesti tehdyt malat,kivikoruni.
Maksuna käy käteinen tai mobilepay.
Ajan voit varata ennakkoon numerostani 0407726820 tai s.postilla tuulismaenpaa@gmail.com.”
SALISSA PAIKKA NRO 3 löytyy Reetta Appelblom Uudestakaupungista.
Erilaisia näytehoitoja 30 min. / 20 euroa
p.040 5647 300 aikaa voi varata etukäteen tekstiviestillä
SALISSA HOITOPAIKKA NRO 4 Kirsi Laine, parantaja
”Olen synnynnäinen, selvänäköinen parantavan voiman kanava. Parantava voima virtaa aina Korkeimman tahdon mukaan.”
 
Varaan Sinulle 30 min ajan, josta hoidon pituus on noin 20 min ja keskustelulle jää vielä aikaa noin 10 min.
Hinta 25 euroa
Maksu käteisellä tai kortilla.
 
Voit halutessasi liittyä s-postituslistalle. 
 
Voit varata hoitoajan myös etukäteen numerosta 040 8611324 joko soittamalla tai tekstiviestillä.
 
SALISSA PAIKKA NRO 6 Satu Hurme
Access Bars® on menetelmä, jossa stimuloidaan päässä olevia 32:ta pistettä kevyesti koskettamalla, tuottaen sähkömagneettisia impulsseja. Tästä seuraa positiivisia muutoksia aivoissa ja sitä kautta voinnissa. Hoidolla eheytetään ikään kuin eri elämänalueita. Access Bars® on työkalu, joka avaa sinulle toisenlaista tapaa olla tässä elämässä.
Tämä lempeä tekniikka vapauttaa mentaalisia ja fyysisiä tukoksia, jotka ovat tallentuneet kehoomme. Mitä ajattelet, jos nukkuisit paremmin? Mitä mieltä, jos stressitasosi laskisi? Pystyisit keskittymään paremmin? Haastavat tilanteet eivät tuntuisi enää ylivoimaisilta kestää. Tietoisuutesi lisääntyisi, näkisit asiat kirkkaammin ja selkeämmin.
Olen niin iloinen, että hoidossani jo olleet kertovat tuntemuksistaan ja vain siten aidosti itsekin tiedän, että se mitä teen, toimii. Hoidon aikana pääset irti arjesta.
Tapahtumassa näytehoito 15 min. / 10 €
Maksutavat käteinen tai Mobile Pay
Ajanvarauslistalta oma hoitoaika.
 
 
 
 
 
PAIKKA NRO 7 LAVAN EDESSÄ SALISSA
ALICE: NÄKIJÄ, MEEDIO, PARANTAJA
Tässä tilaisuudessa teen tulkinnat korteilla, jotka ovat näyttäneet
minulle! asioita 11-vuotiaasta asti. Luen myös terveysauran ja ajan
salliessa muut aurat. Vastaanotan myös viestejä meidän henkisiltä auttajilta =
enkelit, oppaat, esivanhemmat, ym. puhtaat energiat.
Hinta 25€ /20min. Ajan voi varata myös ennakkoon      p. 0443000516 soittamalla tai viestillä.
 
Mystiikka on aina kiinnostanut minua ja voinkin tulkita= kristalleista, kahvinporoista, teenlehdistä, väreistä, aurasta, käsistä, ym. 
Kohtalomme näkyy kaikkialla.
Olen myös saanut parantajan lahjan, kanavoin parantavaa voimaa ihmisten ja eläinten
 henkisiin ja fyysisiin sairauksiin.
Tätä työtä olen tehnyt vuosikymmeniä, välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Nyt parikymmentä vuotta täysillä..
TERVETULOA TULKINTAAN 😇
Voit maksaa minulle käteisellä.
Turun Seudun Astrologinen Seura ry löytyy lavan edestä salista PAIKKA NRO 8
Pöytäpaikan takaa löydät Seuran aktiiveja jäseniä esittelemässä toimintaa ja myymässä monisteita sekä arpoja. Arvan hinta 1 kpl 3 € tai 4 kpl saa 10 € hintaan. Pääpalkintona on 85 € arvoinen karttatulkinta, johon voi varata ajan myöhemmin, tekijä Anne Nevantausta, muut palkinnot saa heti mukaan.
Samalla voit ilmoittautua s-postituslistalle tai liittyä jäseneksi 20 € edulliseen hintaan. Jäsenellä on etuna edullisemmat hinnat tapahtumiin ja laajan kirjaston käyttöoikeus. Tervetuloa!
Tiesitkö, että astrologia on voimakkaasti nouseva trendi maailmassa. Etenkin netin suomat mahdollisuudet opiskeluun ja osallistumiseen ovat lisänneet kiinnostusta. Seura tarjoaa Turun seudulla lähialueineen syksystä kevääseen mielenkiintoisia luentoja, joihin voi osallistua vaikka kotona istuen Zoom-yhteydellä, ellei pääse paikalle Turun keskustaan. Nappaa mukaan seuraava lokakuun luennon esite ja tule tutustumaan Heli Nuotioon, aiheena miten esoteerinen astrologia eroaa ”totutusta” länsimaisesta astrologiasta.
SEURAN PÖYDÄLTÄ LÖYTYY AJANVARAUSLISTA ASTROLOGILLE, maksutavat käteinen tai pankkikortti.
LAVALLA PAIKKA NRO 9
Jaanan ajanvarauslistan löydät pöydältä lavan edessä, mutta aikaa voi varata myös etukäteen tekstiviestillä.
20 min. / 30 euroa, maksu käteinen tai Mobile payllä.
Lucetia
Jaana Rusi
fon +358-40-857 6512
skype lucetia.eu
mail(at)lucetia.eu
Facebook lucetia.eu
LAVALLA PAIKKA NRO 11
Pirkko Kanerva, Celestial Aura Healer Turusta.
Tekee selvänäkö tulkintoja arkielämän tueksi.
Tulkinta 30 min/ 25 €. Maksu käteinen tai MobilePay.
Puh. 0400-939696, voit varata ajan tekstiviestinä tai
ajanvarauslistalla tapahtumassa. Olet Tervetullut.
LAVALLA PAIKKA NRO 12
Astrologi Risto Vartiainen tekee tulkintaa 20 min. / 30 €
Varaa aika ajanvarauslistalta ja maksa Seuran pöytäpaikalla, nro 8. Käteinen tai pankkikortti.
Tarkemman tulkinnan saaminen edellyttää, että pystyt antamaan astrologille tarkat syntymäaikatiedot, siis myös kellonaika ja syntymäpaikkakunta tarvitaan.
Ellet saa kellonaikaa mistään, niin onko sinulla tietoa siitä milloin olet mahdollisesti syntynyt, päiväaikaan vai yöaikaan? Ajankuvaa voi kuitenkin jotenkin tutkia ilman tarkempia tietoja, mutta planeettojen ja akseleiden sijoitus kartalla jää puuttumaan eli ei voi tietää missä huoneessa eli elämänalueella tietty planeetta vaikuttaa, esim.
Risto Vartiainen on ehtinyt astrologin urallaan kymmenien vuosien kuluessa olemaan monessa mukana ja on yksi kärkiastrologeista Suomesta. Hän vetää Seurassa Juuriastrologian pienryhmää.
SALISSA PAIKKA NRO 13
Leena Ekman tekee uskomattoman osuvia tulkintoja väripullojen avulla. Sinä valitset intuitiolla muutaman pullon ja saat kuulla mitä viestiä pullot tuovat menneestä, tästä hetkestä ja tulevasta. Tämä pitää vain kokea itse!
Käteismaksu 30 €/ n. 30minuuttia. Ajanvarauslista.
Voit varata Leenalta pidemmän ajan Kaarinaan kotona tehtävää tulkintaa varten tapahtumassa paikan päällä.
SALISSA PAIKKA NRO 14
Ainakoristeen pöydän löydät salista kahvion oven vierestä. Ihania lahjoja viemisiksi tai omaan kotiin piristämään kattausta.
Maksutapa käteinen tai pankkikortti. Tervetuloa!
SALISSA PAIKKA NRO 15
Colorello Oy:n Suvi tulee esittelemään Syysfiilikseen pukeutumisneuvontaa ja värianalyysia.
Jos et tiedä itsellesi parhaiten sopivia värejä tai kaipaat apua vaateostoksissa, niin tule juttelemaan!
Kiinnostaako vaatteisiin liittyvä illanvietto tutulle porukalle? Nyt siihenkin on mahdollisuus.
Syysfiiliksessä voit ostaa lahjakortin värianalyysiin itsellesi tai lahjaksi ja varata ajan heti kalenteriin.
Hemmottele itseäsi ja sijoita kerran elämässäsi värianalyysiin ja saat hehkua kasvoillesi!
Colorello Oy, Lieto
info@colorello.fi
040-480 8001

SALISSA PAIKKA NRO 16

Tarja Helena Lindholm 

Konstellaatio workshop klo 15.30 – 16. 45 yläkerran tilassa.   

https://www.facebook.com/ValkeaVarjoHealings/

Myytävänä löytyy Päivi Skinnarin intuitiivista taidetta ja kortteja, ym. Päivi on itse paikalla iltapäivästä alkaen. 

 

 

SALISSA PAIKKA NRO 17
Aune Viljanen myy ja esittelee Magnetix Wellness koruja ja hyvinvointituotteita.
Korut ovat ihoystävällistä jaloterästä. Lemmikille omia tuotteita.
Tervetuloa ihastumaan, keskustelemaan ja ostoksille.
SALISSA PAIKKA NRO 18
Arja Heinonen on mukana Oriflamen kosmetiikkatuotteiden kanssa, joilla saadaan jokaiselle hyvää fiilistä esim. meikin tai vartalonhoitotuotteiden kanssa.
SALISSA KESKELLÄ PAIKKA NRO 19 PÄIVI BOWIE
Olen koulutettu hieroja, perinteinen jäsenkorjaaja. Hoidan kokonaisvaltaisesti, asiakkaan tuntemusten kunnioittaminen on minulle tärkeää. Vastaanottoni sijaitsee Turun keskustassa Hoitotiimissä, Brahenkatu 7c.
Sinulla on mahdollisuus kokeilla jäsenkorjausta 20 min / 20 eur.
Voit varata ajan etukäteen laittamalla minulle sähköpostia paivi.bowie@gmail.com
Päivi Bowie Tmi
SALISSA PAIKKA NRO 20        
Olen Susanna Luoto. Pyöritän Loimaalla kivijalkaliikettä Sielun Enkeli sekä verkkokauppaa.
Lisäksi teen meediointeja, intuitiivista energiahoitoa, äänimaljahoitoa ja muita hoitoja.
Syysfiiliksessä pääset nauttimaan tekemistäni energiahoidoista 💛
30 minuutin hoito maksaa 30€, sen jälkeen n.10 min. aikaa jutella hoidosta.
Maksutapoina kortti / käteinen/ Mobilepay.
Jos kuulet kutsun, varaa aika jo etukäteen numerosta p. 0505534488 (soitto, viesti, whatsapp).
Luokseni ohjataan monesti ihmiset, joilla on jokin trauman käsittely kesken.
Tervetuloa hyvän energian hoitoon ❤
Otan mukaan myös valikoiman seleniittiä, valkoisen valon kiveä, jota voi käyttää apuna energiatukosten purkamisessa, aurakentän
puhdistamisessa, tilojen ja kivien puhdistuksessa.
 
     
 
SALISSA PAIKKA NRO 21
Ekokampaaja, Reiki, Luontoyhteys- ja Sointukylpyohjaaja Petra Savolainen – Elonjuurilla on paikalla tekemässä Intialaista päähierontaa. Teen hierontoja puolen h välein klo 11:30-15:30
Hoidon kesto 20min/20€
Hieronnan aikana käsittelen pään alueen lisäksi niskaa ja hartiaseutua.
Maksuna käy mobilepay tai käteinen.
Voit varata ajan paikanpäällä tai etukäteen puhelimitse numerosta 0445160392/Petra
Lämpimästi tervetuloa rentoutumaan ✨
SALISSA KESKELLÄ PAIKKA NRO 22
Salin keskiosasta löydät Vuokko Alvarin. Hänellä on runsas valikoima henkisyyteen ja hyvinvointiin liittyvää kirppiskirjallisuutta.
Lisäksi hän tarjoaa kehomielen kartoitus ja tasapainotus näytehoitoa kinesiologiasta. 20min. / 15 €
Hoitoa voit varata etukäteen tekstiviestillä numerosta 050 555 4442.
Hoitoajat puolen tunnin välein alk.klo 11.30 ja viimeinen klo 15.30.
Maksutavat käteinen tai MobilePaylla.
Hoito & Valmennus Rauha
vuokko alvari
vuokko.alvari@gmail.com
vuokko@feelfree.fi
feelfree.fi
050 555 4442
 

SALISSA PAIKKA NRO 23     Merja Mäenpää ja Anne Nevantausta

Kirjoja, koruja, heilureita, kiviä, koriste-esineitä, riipuksia, ikoneita, Taivaan helmiä kortit,  lahjakortit Annen hoitolaan: Korva-akupunktiohoito 33 €, kiinalainen jalkojen hieronta 44 € enkelienergiahoito 55 €. Lahjakortti voim. 29.12.23 asti. Maksutapa käteinen, Mobile Pay

Etusivu

Sarita Vahteran silkkityö vuodelta 2000. 

Työn hinta on 40 €

 

KAHVIOSSA PAIKKA NRO 24
Kahvion perällä tutussa paikassa löytyy Mervi Hongisto, Forumsaunan saunamammaksi itseään kutsuva iloinen kuppari ja kouluttaja.
Mervillä on mukana myytävänä monenlaisia hyvinvointituotteita, jotka sopivat niin itselle kuin lahjaksi.
Maksutavat käteinen, MobilePay tai pankkikortti.

KAHVIOSSA PAIKKA NRO 25 löytyy Gunilla Maaninka ja Young Living eteeriset öljyt. Tule kyselemään ja keskustelemaan, Gunilla kertoo mihin kaikkeen öljyistä voi olla sinulle apua juuri nyt ja mihin kaikkeen niitä voi käyttää. Tervetuloa.

Mukana päivän aikana myös Sini ja Josefiina.

 

 

KAHVIOSSA, PAIKKA NRO 26
Iinan Kristallipuodin Iina tulee Syysfiilikseen kristalli- ja korttivalikoiman kanssa. Tule nostamaan päivän kortti, hankkimaan tähän hetkeen sopivasti värähtelevä kristalli ja kuulemaan tulevasta chakrahoitajakoulutuksesta. Turun myymälän sulkeutumisen jälkeen Syysfiilis on oiva paikka tutkia kristalleja paikan päällä.
Tapahtumassa vain korttimaksu & MobilePay.
iinankristallipuoti.fi
info@iinankristallipuoti.fi
@iinascrystalshop
Iloa päivääsi,
Iina Lappalainen
Iinan Kristallipuoti
info@iinankristallipuoti.fi
p. 044 980 2754
(jos en vastaa, soitan sinulle takaisin)
Kristallipuoti Facebookissa
Kristallipuoti Instagramissa
Opastan sinut kohti korkeinta värähtelyäsi.
KAHVIOSSA PAIKKA NRO 27 löytyy Katja Mikkola.
Koomikkolaart
Katja Mikkola
Siikinmäenkatu 9 A
24260 SALO
katja.mikkola@seutuposti.fi
Puh. 0500 850 736
Olen Vapaataiteilija vapaa-ajallaan taiteileva. Taide itselle on itseilmaisun muoto.
Toimin teoksissani inspiraation ja sisäisen intuitioni ohjaamana tehden erilaisilla teemoilla mm. musiikki, luonto, henget, ihmiset, eläimet ja tunteet.
Olen opiskellut viime vuosina myös henkitaidetta sen moninaisissa muodoissaan.
Henkitaiteeni tarkoituksena on tuoda esille näkymättömän maailman viestejä ihmisille. Yhä enenevässä määrin ihmiset ovat avautumassa henkisyydelle ympäri maailmaa. Henkitaide antaa mahdollisuuden tietoisuuden avautumiselle kohti laajempaa kokonaisuutta, jossa me kaikki elämme. Henkitaide luo väylän myös parantumiseen, voi antaa ihmisille voimaa ja toivoa että kaikki ei kuitenkaan lopu juuri tähän elämään. Ajanjakso – elämä tässä maailmassa voi päättyä hyvinkin nopeasti ja jäädä lyhyeksi. Sielun elämä ja kehitys on kuitenkin ikuinen. Aikaa ei ole ja meissä löytyy kaikki menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus.
 
 
Teen esim. värien voimalla energisoivia kuvia, henkiopaskuvia tilauksesta, sielun kuvia tilauksesta, parantavia kuvia, enkelikuvia, viestejä henkimaailmasta kuvia, voimatauluja eri teemoilla ja symboleilla, jumalatarkuvia.
Käytän töissäni erilaisia tekniikoita mm. alcohol ink, pastelli, vesiväri, hiilikynät, lyijykynä, Brusho, akryylimaalaus ja mix media tekniikat.
P.S. Työt mitä tuon esille on hinnoiteltu ja muut hinnat sovitaan sitten tapauskohtaisesti. Tuon myös kirjoja ja kortteja ja pientä kirppis tavaraa 😊
Yst.terv.Katja
AULASSA PAIKKA NRO 28
Villa COCOn valikoimassa kotimaiset Klipsuttimet, palasaippuat ja Jalkis-tuotteet,
sekä Colosé kosmetiikka, pyykkietikkaa,laukkuja, lompakoita ja naisten vaatteita.
Terveisin
Villa COCO/
COCO Fashion.fi
Outi Wahlberg
Turuntie 3
24100 SALO
Puh. 045 6454 344
info@cocofashion.fi
AULASSA PAIKKA NRO 29
Etsitkö sisäistä rauhaa tai muutosta elämääsi?
Valonsäde on turkulainen yhdistys, joka järjestää henkistä kasvua edistäviä kursseja.
Tervetuloa Valonsäteen kursseille, healing-hoitohin ja selvänäköisiin lukemuksiin!